Orimattilan Vesi Oy tarkentaa perusmaksu-uudistusta ja tekee muutoksia hinnastoon takautuvasti 1.4.2026 alkaen

 In Ajankohtaista

Orimattilan Vesi Oy:n hallitus on käsitellyt perusmaksu-uudistusta kokouksissaan 4.6.2026 ja 8.6.2026. Uudistus on herättänyt runsaasti keskustelua erityisesti pienissä asunto-osakeyhtiöissä ja yrityksissä. Hallitus on käynyt perusteellisen tarkastelun hinnoitteluperusteista sekä asiakkaiden esiin nostamista huolista.

Taustaa perusmaksu-uudistuksesta

Perusmaksu-uudistus tuli voimaan 1.4.2026. Aiemmin perusmaksu perustui kulutettuun vesimäärään, mutta nykyinen malli perustuu kiinteistön mitoitusvirtaamaan. Perusmaksulla katetaan vesihuoltolaitoksen kiinteitä kustannuksia, jotka eivät riipu vedenkulutuksesta, minkä vuoksi mitoitusvirtaamaan perustuva malli on vesihuoltoalan suositusten mukainen ja aiempaa oikeudenmukaisempi.

Etäluettavien mittareiden perusmaksutaksa on ollut käytössä vuoden 2022 alusta. Perusmaksua korotettiin 10 % vuonna 2024, ja vuonna 2026 mekaanisten ja etäluettavien mittareiden taksat yhdenmukaistettiin.

Hallituksen tekemät muutokset 8.6.2026

Asiakaspalautteen ja lisäselvitysten perusteella Orimattilan Vesi Oy:n hallitus päätti seuraavista muutoksista perusmaksuhinnastoon:

Asuinkiinteistöjen hinnoitteluperusteet

Asuinkiinteistöissä perusmaksun perusteena voidaan käyttää joko vesimittarin kokoa tai huoneistojen lukumäärää.

Muiden kuin asuinkiinteistöjen hinnoittelu

Muiden kuin asuinkiinteistöjen perusmaksu määräytyy jatkossa aina vesimittarin koon perusteella.

Maksuluokkien 5–7 yhdistäminen

Maksuluokat 5, 6 ja 7 yhdistetään maksuluokkaan 4. Tämä alentaa korkeimpien luokkien perusmaksuja ja keventää erityisesti suurten liittyjien kustannuksia. Mikäli uudella liittyjällä on poikkeuksellisen suuri vedentarve, perusmaksu määritetään tapauskohtaisesti.

Muutoksen arvioitu vaikutus perusmaksukertymään on noin –85 600 euroa vuodessa.

Mahdollisuus esittää mitoitusvirtaamalaskelma

Asiakkaalla on edelleen mahdollisuus esittää mitoitusvirtaamalaskelma, jonka perusteella voidaan arvioida tarve pienemmälle mittarille. Uusi perusmaksu tulee voimaan, kun laskelma on toimitettu.

Voimaantulo ja hyvitykset

Muutettu perusmaksuhinnasto tulee voimaan takautuvasti 1.4.2026 alkaen. Mahdolliset hyvitykset toteutetaan joko seuraavassa laskussa tai korjaamalla avoinna oleva lasku.

Lisätietoja asunto-osakeyhtiöistä

Asunto-osakeyhtiöiden tilanteet vaihtelevat. Osassa yhtiöistä mittarikokoon perustuva hinnoittelu on edullisempi kuin asuntojen lukumäärään perustuva hinnoittelu. Asuntojen lukumäärä ei ole kaikkien yhtiöiden osalta tiedossa, joten tietoja täydennetään tarvittaessa.

Muut keskustelussa esiin nousseet asiat

  • Yleishyödyllisten yhdistysten vapauttamista perusmaksusta ei nähty perustelluksi, koska vesihuoltoinfran kustannukset ovat samat kaikille käyttäjille.
  • Erillisen sprinkleröintimaksun tarpeellisuutta voidaan arvioida myöhemmin.

 

Lisätietoja: Orimattilan Vesi Oy:n toimitusjohtaja Maria Sippala, 044 781 3746 maria.sippala@orimattila.fi